Vuoden HR-järjestelmäprojekti -palkinto Sympalle

Tiivis kumppanuus kiinteistökehittäjän Ikano Bostadin ja johtavan pohjoismaisen henkilöstöratkaisujen tarjoajan Sympan kanssa johti voittoon, kun yritykset voittivat yhdessä "Vuoden 2019 HR-järjestelmän käyttöönottoprojekti" -palkinnon. Vuosittaisen palkinnon antaa HerbertNathan & Co, joka on yhteydessä Forum 4IT:iin Ruotsissa.

Palkinnon voittanut projekti, “Käyttöönottoprojekti josta tuli sisäinen referenssi”, toi yhteisvoiton Ikano Bostadille ja Sympalle.

Ikano Bostadin Head of HR, Pirjo Unnerstad, oli vuosittaisessa gaalassa Tukholmassa vastaanottamassa palkintoa. Unnerstad oli innoisaan tuloksesta: “Olen ylpeä! On mahtavaa saada vahvistus siitä vahvasta tunteesta, joka syntyi kun ensimmäisen kerran tapasimme Sympan. On hienoa tietää että meidän tapamme toimia palveluntarjoajan kanssa toimii hyvin!”, Pirjo jatkaa.

“Työskentelimme hyvin lähekkäin koko käyttöönoton ajan,” hän sanoo, “joten oli mahtavaa voittaa tämä palkinto yhdessä Sympan kanssa.”

Tuomariston johtopäätös:

Tuomarit tunnistivat, että suuri osa projektin menestyksestä johtui Ikano Bostadin ja Sympan läheisestä työskentelysuhteesta. ”Tämä oli esimerkki onnistuneesta käyttöönottohankkeesta, joka oli täynnä epätavallista iloa ja voimakasta keskittymistä hyvin jäsenneltyyn hankkeeseen, jolle on ominaista läpinäkyvyys, kova työ ja läheinen kumppanuus asiakkaan ja toimittajan välillä.”

”Hanke on saavuttanut kaikki asetetut tavoitteet ja tarjonnut mahdollisuuden kehittää prosesseja, luoden näin kokemusta korkeasta palvelutasosta ja käyttäjäystävällisyydestä koko yrityksen työntekijöille.”

Projekti, josta tuli sisäinen referenssi

“Oli erityisesti kolme asiaa, jotka teimme hyvin ja jotka todella edistivät tämän hankkeen onnistumista”, Unnerstad sanoo.

”Ensinnäkin, me osallistimme IT-osaston käyttöönottoon varhaisessa vaiheessa ja teimme tiivistä yhteistyötä heidän kanssa koko projektin ajan. Toiseksi, asetimme realistisen aikataulun ja laadimme realistiset odotukset tuloksista. On erittäin tärkeää noudattaa sekä aikataulua että projektin laajuutta.”

”Lopuksi, meillä oli oikeat henkilöt oikeissa rooleissa projektiryhmässä, joten pystyimme tehdä tärkeitä päätöksiä nopeasti”, Pirjo lisää.

Hanke kesti toukokuusta 2017 toukokuuhun 2018. Projektin menestys merkitsi, että hankkeesta tuli sisäinen referenssi kaikille Ikano Bostadin tuleville käyttöönottoprojekteille.

Sympan yhteistyökumppanit
Sympan yhteistyökumppanit
Sympan yhteistyökumppanit

Nyt Ikano Bostad toimii tehokkaasti Sympa HR:n kanssa

“Olemme erittäin tyytyväisiä tuloksiin”, Unnerstad sanoo. ”Meille oli tärkeää saada käyttäjäystävällinen järjestelmä, erityisesti hyvin satunnaisille käyttäjille, ja nyt meillä on se.”

”Sympa HR on yksinkertainen ja opettavainen. Meillä on kaikki tietomme yhdessä järjestelmässä, joka tarjoaa kattavan tuen kaikille HR-prosesseillemme. Lisäksi johtajilla on hyvä työväline, joka yksinkertaistaa sekä heidän, että meidän työtämme”, hän sanoo.

 

HR-järjestelmäprojekti-palkinto 2019

Toista vuotta peräkkäin HerbertNathan & Co on palkinnut vuoden parhaan HR-järjestelmäprojektin. Palkinto myönnettiin seremoniassa Forum Affärssystem & HR:ssä Tukholmassa 21. toukokuuta 2019.

Kaikki HR-järjestelmätoimittajat ja niiden asiakkaat ovat tervetulleita nimeämään onnistuneita HR-järjestelmähankkeita palkinnon voittajaksi. HR-johtajista ja HerbertNathan & Co:n HCM-liiketoiminta-alueen johtajasta koostuva tuomaristo arvioi ehdokkaat ja päättää voittajan.

 

Ikano Bostadista

Ikano Bostad on Kamprad-perheen omistama yhtiö, joka työllistää 480 henkilöä. Yhtiöllä on noin 1 500 asuntoa tuotannossa, 300 vuodepaikkaa ja 5800 vuokra-asuntoa, jotka edistävät kestäviä asuinalueita.

Sympasta

Sympan HR -ratkaisu on kehitetty, jotta ihmiset saisivat loistaa työssään. Sympa kokoaa yrityksen kaiken HRtiedon selkeäksi kokonaisuudeksi ja on helppo yhdistää myös muihin järjestelmiin. Se auttaa hyödyntämään tietoja päätöksenteon tukena ja rajaamaan pakolliset henkilöstöhallinnon rutiinitehtävät minimiin. Sympalla on yli 1000 tyytyväistä asiakasta yli 100 maassa, monikansallisista yrityksistä start-upeihin. Palvelemme asiakkaitamme noin 200 sympalaisen voimin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Hollannissa.

HR-järjestelmän käyttöönotto-opas

Keräsimme kaikki HR-järjestelmien käyttöönottoon liittyvät hyödylliset ohjeet ja sisäpiiritietomme, jotta pääset alkuun oman organisaatiosi asiantuntijana.