Sympa on valittu mukaan Sitran Tulevaisuuden työpaikka -projektiin uudistamaan työpaikkoja ja työntekijöiden osaamisen kehittämistä.
Projekti on Sitran koordinoima, ja kokoaa 60 työpaikkaa yhteen kehittämään työkaluja työpaikkojen uudistumiseksi ja työntekijöiden osaamisen ajan tasalla pitämiseksi.
”Sympa on uudesta innostuva työpaikka ja koemme, että Sitran projekti antaa oivan mahdollisuuden uusien toimintamallien kehittämiseen. Tavoitteenamme on tämän projektin avulla löytää työkaluja osaamisemme kehittämiseen”, kertoo Anna Aarnisalo, Sympan HR Manager.
Työelämä ja työn tekemisen tavat ovat murroksessa. Nopeat muutokset vaikuttavat myös siihen, kokevatko ihmiset osaamisensa vastaavan muuttuvan työelämän vaatimuksia tai kykenevätkö työpaikat tarjoamaan osaamisen uudistamiselle puitteet. Projektissa uskotaan, että tulevaisuuden työpaikka uudistuu vain ihmisten avulla.
”Sympa kasvaa ja kansainvälistyy nopeasti. Haluamme joukkoomme osaajia, jotka ovat kiinnostuneita kehittymään ja oppimaan lisää yrityksen kasvaessa. Sympan arvoihin kuuluu, että osaajistamme halutaan pitää hyvää huolta. Tarjoamalla sopivia työkaluja osaamisen kehittämiseen ja ylläpitämiseen haluamme varmistaa että meillä on oikeaa osaamista sekä työntekijämme ovat motivoituneita”, jatkaa Aarnisalo.
Sympalta osallistui huhtikuussa tiimi Sitran järjestämään, kokopäiväiseen Boot Camp –työpajaan, joissa kehitettiin toimivia työkaluja oman työpaikan uudistumiseen, huippuammattilaisten avulla. Sitra järjesti työpajan yhteistyössä Ilmarisen ja Henry ry:n kanssa.
Lisätietoja:
Anna Aarnisalo HR Manager, Sympa
anna.aarnisalo@sympa.com
+358 50 5410921
Lisätietoja projektista:
www.tulevaisuudentyopaikka.fi
#tulevaisuudentyöpaikka