Onnistuneen kehityskeskustelun resepti

Toimiva kehityskeskustelu parantaa merkittävästi esimiehen ja työntekijän suhdetta. Society for Human Resource Managementin kyselytutkimuksen mukaan työntekijät, joiden esimies järjestää säännöllisiä tapaamisia, ovat kolme kertaa muita tyytyväisempiä. Keräsimme onnistuneen kehityskeskustelun aineksista viiden raaka-aineen reseptin, jota kannattaa vaalia tarkoin.

Työntekijät, joiden esimies järjestää säännöllisiä tapaamisia, ovat kolme kertaa muita tyytyväisempiä.

 

1. Muista vastavuoroisuus 

Kehityskeskustelu tarjoaa työntekijälle ja esimiehelle tilaisuuden jutella luottamuksella työn sujumisesta, töissä viihtymisestä ja tavoitteista. Hyvässä kehityskeskustelussa kumpikin osapuoli antaa ja vastaanottaa palautetta sekä kannustaa toinen toistaan yhä parempiin suorituksiin. Positiivisella palautteella on hyvä aloittaa. Vasta sen jälkeen käydään läpi, missä olisi vielä parantamisen varaa.

2. Ole johdonmukainen

Kaikille yhteinen kehityskeskustelulomake auttaa tallentamaan ja jäsentämään tärkeää henkilöstötietoa yrityksen käyttöön. Vastauksista selviää esimerkiksi, mitä osaamista yrityksessä jo on ja mitä tarvitaan lisää. Lomakkeesta pitää silti uskaltaa poiketa. Esimiehen ja työntekijän avoimet kysymykset, joihin ei voi vastata kyllä tai ei, vievät keskustelun luontevasti oikeisiin asioihin. 

Laadimme sinulle valmiin lomakepohjan, jonka avulla pääset kehityskeskusteluissa hyvään alkuun. Voit muokata, lisätä ja poistaa kysymyksiä vapaasti oman yrityksesi tilanteen ja tarpeiden mukaan.

3. Tee tavoitteista yhteisiä

Työntekijän motivaatio saavuttaa omat tavoitteensa kasvaa, kun esimies kertoo niiden suhteen koko yrityksen strategiaan. Parhaat tavoitteet ovat kunnianhimoisia mutta silti realistisia. Kehityskeskustelun päätteeksi kannattaa vielä varmistaa, että esimies ja työntekijä ovat yhteisymmärryksessä siitä, miten ja milloin tavoitteisiin päästään.  

4. Kohtele kaikkia tasapuolisesti

Kehityskeskustelussa työntekijöitä tulee kohdella oikeudenmukaisesti, ja samaa työtä tekeville on asetettava samat vaatimukset. Yhteisen lomakkeen käyttö auttaa tässäkin. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että jokainen esimies arvioi omalla tavallaan – toiset tiukemmin, toiset rennommin – ja jokaisella työntekijällä on omat yksilölliset tarpeensa. 

5. Varmista säännöllisyys

72 prosenttia yrityksistä pitää kehityskeskusteluja vain kerran vuodessa, toisissa taas lyhyitä juttutuokioita järjestetään jopa viikoittain. Vuosittaiset keskustelut auttavat pitkän tähtäimen suunnittelussa, kun taas jatkuva jutustelu pitää esimiehen ja työntekijän tilanteen tasalla. Pääasia on, että keskustelua käydään säännöllisesti ja että se on avointa ja rakentavaa. 

Kehityskeskustelu saa työn maistumaan 

Gallupin tutkimuksessa tiimeillä, joiden jäsenet samaistuivat vahvasti väitteeseen Minulla on työssäni mahdollisuus päivittäin tehdä sitä mitä osaan parhaiten” oli keskimäärin tyytyväisemmät asiakkaat, pienempi työntekijöiden vaihtuvuus ja parempi tuottavuus kuin muilla vastaajilla.  

Kun työntekijä kokee kehityskeskustelun jälkeen työnsä merkitykselliseksi ja tuntee käyttävänsä osaamistaan yhteiseksi hyväksi, koko yritys voi hyvin. Ota resepti talteen ja nauti tuloksista! 

 

Two women sitting on a red couch and looking at the ipad

Red file download icon

Lataa avuksesi kehityskeskustelulomake! Muista, että voit muokata, lisätä ja poistaa kysymyksiä tarpeesi mukaan. Parhaat hyödyt saa, kun koko organisaatio käyttää samaa kysymysrunkoa. Näin keskusteluista saa kerättyä yhdenmukaista dataa päätöksenteon tueksi.

Oletko jo lukenut kehityskeskusteluoppaamme?

Haluamme tukea esimiehiä kohti parempia kehityskeskusteluita. Siksipä laadimmekin kattavan oppaan, jonka avulla esimiehet ja koko organisaatio saa käytännönläheiset ohjeet kehityskeskusteluiden järjestämiseen.