GAME

  • Share on Facebook
  • Share on LinkedIn
  • Share on Twitter
  • Share on Whatsapp

GAME on katu-urheilun parissa toimiva kansalaisjärjestö. Järjestöllä on 200 aktiivista työntekijää, joista suurin osa toimii kaduilla perinteisen toimiston sijaan. GAME valitsi Sympan HR-järjestelmän sen muokattavuuden vuoksi, ja koska sen avulla kaikki työntekijät pystyvät itse ylläpitämään ja päivittämään henkilökohtaisia tietojaan vaivattomasti. Sympan HR -järjestelmän avulla järjestö pystyy myös suunnittelemaan palkkoja, sekä valvomaan lahjoittajille tärkeää tietoa tuotoista.

Ratkaisu

GAMElla Sympaa käytetään palkkojen tarkastamisen ja hyväksyntien lisäksi eri projektien tuottojen valvomiseen sekä pitämään työntekijöiden henkilötiedot ajan tasalla. ”Tavoitteena oli optimoida sisäisten HR-prosessien määrää ja toimintoja, jossa olemmekin hienosti onnistuneet. Otettuamme Sympan HR -järjestelmän käyttöön, olemme esimerkiksi saaneet pienennettyä palkkaraportointiin käytettyä aikaa 50 prosentilla”, kertoo Simon Prahmm GAMEn toimitusjohtaja ja perustajajäsen. 

Vertailimme muutamia eri palveluntarjoajia, mutta emme löytäneet muita, jotka olisivat yhtä joustavia kuin Sympa.

Simon Prahm
CEO, GAME

Miksi Sympa?

”Vertailimme muutamia eri palveluntarjoajia, mutta emme löytäneet muita, jotka olisivat yhtä joustavia kuin Sympa. Sympan HR -järjestelmä on antanut meille tarkan katsauksen HR-dataamme ja säästänyt meiltä paljon aikaa, joka olisi muuten käytetty päivittäisiin rutiineihin. Nyt voimme myös etsiä Sympasta työntekijöitä taitojen perusteella, joten löydämme aina sopivimmat henkilöt eri projekteihimme”, iloitsee Prahm.

Haluaisitko nähdä, miten Sympa toimii käytännössä?

Näytämme mielellämme. Pyydä ilmaista demoa jo tänään!

Katso hinnoittelumme