Technopolis

  • Share on Facebook
  • Share on LinkedIn
  • Share on Twitter
  • Share on Whatsapp

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus on yhdistää liiketoimintaa tukevat palvelut nykyaikaisiin toimitiloihin ja tarjota asiakkaille joustavat toimintaympäristöt. Technopoliksen tiloissa toimii noin 26 000 ihmistä ja lähes 1 400 yritystä ja yhteisöä Suomessa, Venäjällä, Virossa ja Liettuassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2012 oli 107,3 miljoonaa euroa ja käyttökate 55,8 miljoonaa euroa. Technopolis Oyj:n osake (TPS1V) on listattu NASDAQ OMX Helsinkiin.

Technopolis Oyj halusi kansainväliseen toimintaansa joustavan, kustannustehokkaan ja uudenaikaisen HR-järjestelmän. ”HR-järjestelmä hankittiin, jotta henkilötiedot olisivat helposti saatavilla yhdestä paikasta niin Suomessa kuin kansainvälisissä yksiköissämme. Hankinnan taustalla oli myös tavoite raportoinnin nopeuttamisesta ja oikeellisuudesta, esimiesten ja työntekijöiden työn helpottamisesta sekä toimintatapojen tehostumisesta manuaalisen työn vähenemisen myötä”, kertoo Technopolis Oyj:n HR Manager Hanna-Leena Pöyliö.

Sympan HR -järjestelmä vastasi Technopoliksen tarpeisiin.

”Päädyimme Sympan HR -järjestelmään, sillä se vastasi kaikkia asetettuja kriteereitämme. Kokonaisuudessaan Sympa tehostaa toimintaamme kaikilla organisaatiotasoilla”

 

Odotukset ylittävä projekti

Technopolis Oyj käyttää Sympan HR -järjestelmää henkilö-, työsuhde- ja palkkatiedoissa, lomissa ja poissaoloissa, työn kuvauksissa, kehityskeskusteluissa sekä tavoitteenasetannassa.

Sympa Oy:n järjestelmäkonsultti Tuomas Makkonen oli iloinen päästessään toteuttamaan käyttöönottoprojektia globaalille pörssiyhtiölle. ”Projekti on sujunut loistavasti ja on ollut ilo tehdä yhteistyötä näin aktiivisen ja idearikkaan HR-tiimin kanssa. Päätimme jakaa projektin useampaan vaiheeseen Technopoliksen käyttöönottotarpeen mukaan sekä projektiryhmän työkuorman tasaamiseksi. Projekti jatkuu edelleen, emmekä ole antaneet pitkien maantieteellisten välimatkojen haitata jouhevaa ja joustavaa projektityöskentelyä. Olemme kustannustehokkaasti hyödyntäneet projektin aikana paljon videoneuvottelu ja online-keskustelumahdollisuuksia”, Makkonen kertoo. Pöyliö on myös ollut erittäin tyytyväinen käyttöönottoprojektiin. ”Yhteistyö on ollut joustavaa, asiakasta kuunnellaan ja vastaukset tulevat aina nopeasti. Hienoa projektinhallintaa!”, Pöyliö iloitsee.

Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang on myös seurannut Sympan HR -järjestelmän valintaa ja käyttöönottoa: ”Olen erittäin tyytyväinen meidän uuteen HR-järjestelmään. Projekti on ylittänyt odotukseni – järjestelmä toimii hyvin ja odotan innolla sen käytön kehittämistä.”