Sympalla on isoja uutisia: yhdistämme voimamme hollantilaisen Recruiteen kanssa! Olemme asiasta todella innoissamme. Yhteisenä tavoitteenamme on muovata HR-teknologian tulevaisuutta ja yhdistää polut kohti yhteistä päämäärää: Euroopan johtavan HR-järjestelmätoimittajan asemaa.

Tuomme maailmalle parempia HR-työkaluja

Yhdistyminen tuo mukanaan hienoja uusia näkymiä niin meille ja tiimeillemme kuin myös asiakkaillemme, sillä jatkossa voimme hyödyntää Sympan vahvan pohjoismaisen aseman ohella myös Recruiteen globaalia läsnäoloa. Lisäksi yhteiset ystävämme PSG:llä tukevat meitä molempia aktiivisesti enemmistöosakkaan ominaisuudessa, mahdollistavat tehokkaan tuotekehityksen sekä varmistavat Sympalle kasvua niin orgaanisesti kuin uusien yritysostojenkin kautta.

Synergiaa parhaimmillaan

Recruiteen kehittämä ATS-rekrytointijärjestelmä on yksi globaalien markkinoiden tunnetuimmista ja se edustaa alan viimeisintä teknologiaa. Recruitee tunnetaan myös asiakastuestaan, ja asiakastyytyväisyys on yrityksellä yksi alansa korkeimmista. Recruiteen laajaan asiakaskuntaan kuuluu merkittäviä brändejä mm. Yhdysvalloista ja Saksasta, mukaan lukien Autobahn, RedBullMedia House, HotJar McLaren, Breitling ja Toyota.

Me sympalaiset taas palvelemme yli 800 asiakasta etenkin Pohjois-Euroopassa, ja olemme kiitollisia teidän, asiakkaidemme, osoittamasta luottamuksesta meihin. Olemme todella onnellisia ihan jokaisesta teistä, ja on ollut ilo luoda vuosien varrella niin monta läheistä ja pitkäaikaista kumppanuutta. Emme olisi päässeet näin pitkälle ilman teitä asiakkaitamme ja luottamustanne meihin. Te olette tehneet kaikesta työstämme vaivan arvoista, ja haluammekin kiittää teitä lämpimästi tämän matkan mahdollistamisesta!

Sympan ja Recruiteen uusi yhteistyö tuo molempien asiakkaille käyttöön huippuluokan HR-alustan, nyt rekrytoinnista HR:n ydintoimintoihin.

Sympan ja Recruiteen uusi yhteistyö tuo molempien asiakkaille käyttöön huippuluokan HR-alustan, nyt rekrytoinnista HR:n ydintoimintoihin. Asiakkaamme pääsevät hyödyntämään laajempaa työkaluvalikoimaa, automatisoimaan HR-prosessit sekä tehostamaan HR-asiantuntijoidensa työtä. Samalla palveluidemme maantieteellinen kattavuus laajenee – asiakkaamme voivat jatkossa hyödyntää paikallista HR-teknologiaosaamista paitsi Euroopassa myös Yhdysvalloissa.

Matkamme uusimman askelen myötä ratkaisujemme käyttäjäkunta laajenee yli 4 000 asiakkaaseen Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Lukema on jo suorastaan hengästyttävän suuri! Yhtäkään työyhteisöä, asiakasta tai HR-tiimiä numeroiden takana emme tule kuitenkaan unohtamaan. Päinvastoin, kehitämme Sympan ratkaisua pidemmälle teitä varten, jotta niin nykyiset kuin tulevatkin käyttäjät pääsevät hyödyntämään HR-innovaatioiden parhaat hyödyt ja nauttimaan niistä.

Kumppanuutta, kasvua – ja matkasta nauttimista!

Sympa ja Recruitee ovat tästä lähtien yhtä perhettä – ja meitä on kohta jo 300 henkilöä! Molemmissa yrityksissä vallitsee vahva tutkimuspainotus, ja yhdistetty tuotekehitystiimimme on nyt runsaslukuisempi kuin huomattavasti suurempienkin mittaluokan yrityksissä. Palkkaamme tulevina kuukausina vielä kymmenittäin lisää uusia osaajia, ja esimerkiksi kehittäjätiimimme Lahdessa kasvaa tänä vuonna jopa puolella nykyisestä.

Yhteinen tavoitteemme on kirkas: haluamme antaa asiakkaillemme avaimet tehokkaisiin ja sujuviin HR-ratkaisuihin huomisen työelämää varten.

Kaikkien näiden numeroiden takana on kuitenkin ennen kaikkea ihmiset. Työskentely koko uuden tiimin kanssa on ollut todella antoisaa. En malta odottaa, että pääsemme kunnolla yhdistämään osaamisemme toden teolla ja kehittämään seuraavia ideoita ja teknologiaa, jotka luovat pohjan HR-toimintojen seuraavalle sukupolvelle. Yhä laajentuvan huipputiimimme kanssa pystymme kehittämään jatkuvasti uutta teknologian saralla ja tuomaan asiakasorganisaatioillemme  uusia mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen.

Seuraava askel matkallamme on valjastaa käyttöön molempien yrityskulttuurien paras potentiaali ja luoda sitä kautta todellista synergiaa. Yhteinen tavoitteemme on kirkas: haluamme antaa asiakkaillemme avaimet tehokkaisiin ja sujuviin HR-ratkaisuihin huomisen työelämää varten. Meillä on käsissämme kaikki mahdollisuudet muokata yhdessä HR-teknologian tulevaisuutta.

 

Rapsakoin mutta lämpimin talviterveisin

Keijo Karjalainen
CEO & Founder, Sympa