Läsnäolo ja tunteet tulevaisuuden työelämässä

Viime vuosina tapahtunut muutos työelämässä on vaikuttanut monin tavoin tapaamme ajatella työtä. Hybridityöhön siirtyminen on vähentänyt merkittävästi kohtaamisia ja spontaania vuorovaikutusta, joka on monilla vaikuttanut siihen, miten läsnäolo ja tunteet näyttäytyvät työelämässä. Camilla Tuominen kertoo, miten olla läsnä ja ottaa tunteet huomioon tulevaisuuden työelämässä.

1.  Älä pelkää tunteita, pelkää hiljaisuutta

Palaverin aikana myöntely ja nyökyttely saavat kaiken näyttämään hyvältä. Kun kukaan ei vastusta, tulee helposti mielikuva siitä, että kaikki ovat sitoutuneita työhönsä. Meteliä enemmän tulisi kuitenkin pelätä juuri hiljaisuutta, sillä se voi olla merkki välinpitämättömyydestä.

Kun työntekijän asenne on muuttunut välinpitämättömäksi, menetetään valtava määrä hiljaista tietoa. Tällöin toimimattomat prosessit ja asiat jäävät pimentoon ja minkäänlaisia muutoksia ei tapahdu. Vuorovaikutuksen kautta voimme oppia toisiltamme ja löytää uusia ratkaisuja.

2. Älä oleta, vaan kysy ja kuuntele

Olemme oppineet siihen, että työelämässä se, joka tietää eniten, on kingi. Tunteista puhuttaessa olettaminen voi olla jopa haitallista ja johtaa väärinymmärryksiin. Camillan vinkit kohtaamisiin:

  • Kysy olettamisen sijaan ja kuuntele aidosti

  • Kysy aina lisäkysymyksiä

  • Käytä tunnesanoja

  • Toista ja vahvista

  • Näytä tietä eteenpäin (ei jumituta tunteisiin)

Näin toimimalla kasvatetaan työntekijöiden turvallisuuden tunnetta, jonka sivutuotteena tulevat kaikki ne asiat joita yritysten johdot yleensä haluavat. Luovuus, rohkeus, riskinottokyky sekä kyky kuulla niin asiakkaita, työkavereita kuin yhteistyökumppaneita auttaa löytämään viisaampia ratkaisuja työelämän ongelmakohtiin. 
 

3. Välitä aidosti, mutta ole myös selkeä

On tärkeää ymmärtää, että jokaisella meistä on oikeus omiin tunteisiin, mutta ei mihin tahansa käytökseen. Olet saattanutkin törmätä työpaikan ”temperamenttiseen ärähtelijään”, joka piilottaa käytöksensä luonteenpiirteiden taakse tai ”tunteiden pullottajaan”, jonka tunteet purkautuvat epämiellyttävänä käytäväpuheena. Onkin tärkeää muistaa, että jokaisen vastuulla on ilmaista ajatuksensa ja tunteensa selkeästi. Etenkin hybridityössä selkeys on valttia, sillä ilmeiden ja eleiden merkitys suurenee, kun emme ole fyysisesti läsnä.


Tyypillisesti yritysmaailmassa suositaan johdonmukaisuutta ja lineaarisuutta. Tämän vuoksi tunteet voivat vaikuttaa epämääräisiltä ja vaikeilta ymmärtää, sillä niitä on mahdoton asettaa Excel-taulukkoon. On kuitenkin selvää, että mikäli tunneilmapiiri työpaikalla on turvaton, jää työntekijöiden potentiaali käyttämättä. Tunteiden kautta voimme löytää toisemme uudelleen ja luoda syvemmän yhteyden.

Parempia kohtaamisia työelämässä -webinaari

Kuule Camilla Tuomisen vinkit siitä, miten olla läsnä tulevaisuuden työelämässä ja parantaa yhteenkuuluvuutta.