6 esimerkkiä: Kuinka henkilöstöjohtaminen muistuttaa jalkapallojoukkueen managerointia?

 

Urheilun suurkuluttajana huomioni kiinnittyi viime kesänä Manchester Unitedissa tapahtuviin muutoksiin. Uutta joukkuetta rakentamaan on hankittu uusi valmentaja, Jose Mourinho, sekä uusia, kiinnostavia pelaajia, kuten Paul Pogba, Zlatan Ibrahimovic ja Henrikh Mkhitaryan.

Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, mielestäni nämä muutokset osoittavat, että urheilujoukkueen rakentaminen – tai ManUn tapauksessa uudelleenrakentaminen – on varsin toimiva vertauskuva henkilöstöjohtamiselle.

1. Rekrytointi

Jokainen haluaa löytää tiimiinsä parhaat osaajat, ja rekrytointi onkin ratkaisevan tärkeä osa henkilöstöjohtamista. Rekrytointi ei suinkaan ole helppoa ja ammattilaisjalkapallojoukkueet scouttaavatkin kenties satoja pelaajia jokaista palkkaamansa kohti.

Vastaavasti työpaikkailmoitusten rustaamiseen, hakemusten lukemiseen ja haastatteluihin tulisi panostaa aivan yhtä paljon kuin palkkauspäätösten tekemiseen. Parhaiden osaajien löytäminen vaatii perusteellisuutta. Lisäksi hyvin tehty rekrytointi on tärkeä osa positiivisen ja houkuttelevan työnantajamielikuvan rakentamista.

2. Uusien työntekijöiden perehdytys

Kun oikeat tiiminjäsenet on löydetty ja palkattu, alkaa seuraava tärkeä vaihe: perehdytys. Uusille työntekijöille on heti alusta tarjottava kaikki tarpeellinen tieto ja oikeat työkalut, ja heidät on sulautettava osaksi tiimiä ja organisaation kulttuuria.

Jose Mourinho on tehnyt varsin fiksusti tuodessaan sekä Pogban että Zlatanin joukkueeseensa yhden siirtoikkunan aikana. Kummankaan tähtipelaajan ei tarvitse kannatella koko joukkuetta yksin, vaan heillä on aikaa sopeutua uuteen.

3. Ammatillinen valmentaminen ja koulutus

Uuteen organisaatioon tai joukkueeseen liittyminen on aina jännittävää. Esimiesten tulisikin tukea uutta, näytönhaluja uhkuvaa työntekijää, ja ohjata tekemistä oikeilla mittareilla heti alusta lähtien.

Tässä kohtaa tarvitaan henkilöstön valmennusprosesseja. Miten aiot valmentaa joukkuettasi? Kuinka autat tiimiäsi menestymään ja motivoit jokaista työntekijää yltämään parhaimpaansa?

Yksi HR:n tärkeimmistä tehtävistä on koulutus. Työntekijöitä ei tarvitse päivittäin kädestä pitäen ohjata treenikentällä, mutta hyvillä koulutusprosesseilla tiimin kulttuurin, taitojen ja ryhmätyöskentelyn kehittäminen onnistuu ilmankin.

4. Konfliktin ratkominen

Ristiriitoja saattaa esiintyä, kun eri taustoista tulevat ja eri taitotasoja omaavat ihmiset kohtaavat. Konfliktinratkaisuprosessin luominen onkin erittäin tärkeää sekä esimiehen että koko tiimin kannalta.

Organisaation sisäiset ristiriidat voivat kääntyä positiivisiksi, kunhan niiden ratkaisuun on kehitetty toimivat käytännöt. Jokainen onnistunut ratkaisu tiivistää ryhmähenkeä ja antaa työntekijöille mahdollisuuden tilanteen tarkasteluun toisen henkilön näkökulmasta. Urheilumaailmassahan nousut vastoinkäymisistä voittoon ovat kaikkein ikimuistoisimpia menestyshetkiä. Johtaja, joka osaa solmia riidan jälkeen rauhan, voi saavuttaa samanlaisia tuloksia myös liike-elämässä.

Joskus konflikti ratkeaa vain henkilöstönvaihdoksella. Ripeän ja reilun työsuhteen päätösprosessin luominen auttaa selviämään näistä tilanteista.

5. Palkitseminen

Palkitseminen herättää aina keskustelua niin urheilussa kuin yritysmaailmassakin. Miten palkitset ihmisiä heidän päivittäisestä työpanoksestaan ja/tai erinomaisista saavutuksistaan? Jalkapallossa maaleista ja maalisyötöistä on helppo pitää kirjaa, mutta oikeassa elämässä tavoitteet ovat usein utuisempia. Kannattaakin tutustua työntekijöihin ja heidän tehtäviinsä perusteellisesti, jotta yksilöllisten suoritustavoitteiden ja palkintojen luominen helpottuu.

Aivan kuten jalkapalloilija voi saada palkkioksi enemmän peliaikaa tai vastuuta, yritysmaailmassakaan palkkioiden ei aina tarvitse olla rahallisia. Työntekijöiden saavutusten tunnustamatta jättäminen voi kuitenkin käydä kalliiksi, sillä he saattavat siirtyä uusille apajille. Esimerkkinä Pogba, joka alun perin lähti Manchester Unitedista saadakseen enemmän peliaikaa. Neljä vuotta myöhemmin hänet tuotiin takaisin kymmenkertaisella palkalla.

6. Analyysi ja dokumentaatio

Menestyksekkään organisaation pyörittäminen vaatii dataa tiimin suoriutumisesta. Vielä tärkeämpää on kuitenkin analysoida ja dokumentoida tuo data. Jalkapallovalmentajat tarkastelevat videoita pelaajien onnistumisista ja/tai virheistä sekä tutkivat pelaajasta pelien aikana kerättyä ylitsevuotavaa dataa. Sama taktiikka toimii yritysmaailmassa: työntekijän suoriutumista ja kehitystä on tärkeä pystyä analysoimaan ja seuraamaan. Analyysi on helpompaa ja sen tulokset luotettavampia, jos kaikki data tallennetaan yhteen, helppokäyttöiseen tietokantaan.

 

Minusta yhtäläisyydet HR:n ja urheilujoukkueen johtamisen välillä ovat todella mielenkiintoisia. Samat prosessit – eli palkkaaminen, perehdytys, valmentaminen, harjoittelu, konfliktien ratkominen, palkkiot, analyysi ja dokumentaatio ­– ovat tärkeitä myös toimivassa ja tuottavassa henkilöstöhallinnossa.

quote-jose-mourinho